Mulla nimittäin on oikeakin elämä (siis jopa sellainen jota muutkin pitävät oikeana), vaikkei se ehkä aina siltä näytä. Viime viikonloppuna seikkailin autoni kanssa oikein urakalla. Lähdin siskon kanssa viikonlopuksi iskän luokse ja kirjoitin fb-statukseen jotain tyylillä "ready for some serious adventure" ja teksti napsahti omaan nilkkaan aika näppärästi. Hoppa oli välkytellyt jo jonkin aikaa satunnaisesti kaikkia kojelaudan varoitusvaloja, mutta konsultoituani äitiä "ääh, se on vaan joku sähköhäiriö" ja enoa "tarkista maakaapeli" (mikä? minä?) jatkoin ajelua vain pieni huoli rintalastallani. No, kymmenen kilometriä ennen maalia auto alkoi temppuilla. Varoitusvalodisco yltyi satunnaisuudesta innokkuuteen ja loppujen lopuksi radio ja kojelaudan kaikki valot sammuivat. Ja sitten sammui autokin motarin varteen. Keksin ensimmäisen huonon puolen takaikkunan ravitarroissa - ne auttavat tunnistamaan minut aika helposti... Äidin toteamus "se on vaan sähköhäiriö" piti tietysti paikkansa, mutta sen olisi pitänyt aiheuttaa joitain muita toimenpiteitä kuin huolien unohtaminen. Huumori ei kuitenkaan siskon kanssa loppunut, vaikka jouduimme könyämään tien varressa tunnin ennen kuin iskä tuli keuhkoputkentulehduksensa kanssa hinaamaan meidät pois tien varresta. Teimme mitä vain tuollaisessa tilanteessa voi tehdä: lauloimme Sheryl Crow:ta "all I wanna do is have some fun / I got a feeling I'm not the only one" ja muuta tilanteeseen sopivaa. (Meillä on ollut tapana uudelleensanoittaa tuttuja biisejä tilanteisiin sopiviksi, parhaana esimerkkinä ehkä yksi mökkireissu, jolloin ihana naapurimme oli polttanut naulaisia lautoja pihallamme ja konttasimme siskon kanssa muutaman tunnin keräämässä nauloja pois kasvimaan tieltä. Silloin käsittelyyn pääsi Aikakoneen Odota, joka soi mahtavasti "keräsin kaikki naulat talteen nyt palelen". Säkeistöt olen jo unohtanut.) Auto oli tällä viikolla korjaamolla ja sieltä tuli lasku ja autokin ja nyt jutun pitäisi olla kunnossa. Allekirjoittanut ei niinkään, tulin nimittäin kipeäksi. Mutta ei se mitään. Eilen kuumehöyryissä bussissa ajattelin vaihteeksi sitä, miten ihmeellinen paikka maailma on. Mulle iskee välillä sellaisia puuskia, että ihastelen sitä miten talot pysyy pystyssä, miten voi olla olemassa sellainen ihana sana kuin kumpare ja miten kieli toimii puhuessa ja niin edelleen. Mutta tykkään niistä puuskista, oon aina pulppuavan onnellinen kun ne iskee. Ja mun mielestä on kiva olla pulppuavan onnellinen.

Oon edelleen jatkanut cd-kirjaston päivitystä kaupungin kirjastosta, vaikka täytyy myöntää, että sorruin levyalessa kahteen levyyn. Onneksi entinen duunipaikka maksoi lomarahat just sopivasti (etenkin kun en edes tiennyt saavani sellaisia), eikä mun tarvi siksi kärsiä kauheita tunnontuskia. Lisäksi oon edelleen innostunut palapeleistä. Oon koonnut kaikki mun palapelit nyt vähintään kerran uudenvuoden jälkeen ja sormet syyhyää uusia... Onneksi mun synttärit on aika pian, niin voin pyytää niitä vaikka lahjaksi. Tai kyllä yksikin tietysti riittää... kerrallaan. Mutta kerrankin mulla on synttärilahjatoivelista näin hienosti kasattuna jo kaks kuukautta ennen synttäriä! Ilmeisesti sitä tosiaan oppii tietämään mitä haluaa kun tulee vanhemmaksi Ü

Mulla on antaa tähän väliin pari ilonaihettakin

- taitoluistelun em-kisat

- tieto siitä, että kohta on taas kevät ja Arabiassa on kaunista

- tieto siitä, että vielä on siltikin talvi

- hulluudenpuuskan loppuminen

Ja Sanch siellä Britannialandiassa, tuli tässä kirjoittaessa mieleen, että mä rakastan sua. Toivottavasti sulla on supersiisti kevät.