edelleen kotona. Meidän piti lähteä jo torstaina mökille, mutta remontin viivästymisestä ja noin miljoonasta muusta syystä (ennenkaikkea kirjanpidollisesta hässäkästä) johtuen ollaan vieläkin väärässä päässä Suomea. En halua enää ikinä tehdä inventaariota äidin laatimien paperien pohjalta. En ikinä. Oon istunu koko aamun koneella tuijottaen numeroita ja yrittäen keksiä erilaisten vaatemerkkien nimiä ja päätellen mihinköhän riviin käsinkirjoitetut lisäykset mahtaisivat kuulua. Seuraavana taskina on lähteä ajelemaan kirjanpitomappien perässä ensin kirkkonummelle, sitten kirjanpitäjälle ja sieltä takaisin ja taas kirjanpitäjälle ja taas takaisin. Menin nukkumaan kolmelta. Siitä tämä hilpeys. Niska on totaali jumissa, siitä hilpeys myös. Ja ennenkaikkea siitä, että Tipu saattaa murtua ennen elokuun alkua jolloin nään sen seuraavan kerran. Se vetelee nimittäin viimeisiään ihan todella. Pakoputken suojapellit tuli kolisten alas viime viikolla. Pikku rassukka. Se on mulle niin rakas. Ei oo Tipun voittanutta. Tällä hetkellä tuntuu taas siltä, että mun elämä on ihan solmussa. Yhteen iltaan mahtuu niin paljon erilaisia tunteita ettei kyllä voi käsittää. Ekaks Jumalan kohtaamista, sitten yltiöhömppäilyä, tyhjyyteen tuijottelua, ei-niin-tyhjyyteen tuijottelua, kahvia, sairaan hienosti verhoiltu pontiac, sanzopanchan opettamista volvon tavoille (u were doin' great! Ü luotan suhun täysin), savage gardenia ja totaalista epävarmuutta. komppaan aika vahvasti rajattoman kaipaavaa. Siis niiltä osilta miltä se on kompattavissa. Eipä muuta. Tapaamme ehkä jämsän mökkeilyn jälkeen.