The Birds
Hitchcockin klassikko, joka kasvaa ja kasvaa loppua kohti tultaessa. Eipä ole ihme, että näistä pidetään… Vaikka täytyy myöntää, että jollain tasolla vanha kauhu on vanhentunut, ennen hyytävät kohtaukset ovat nykytekniikan valossa lievästi huvittavia. Mutta hieno teos, ei käy kieltäminen. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kirjoittajan mielestä viime vuonna nähty King Kong vuosimallia -33 oli uskomaton tekninen suoritus.)
The Maltese Falcon
Olen tähän asti ihmetellyt mikä Bogartissa on niin ihmeellistä, mutta Haukan jälkeen en enää ihmettele. Sam Spaden rooli on aivan uskomattoman kutkuttava, ja elokuva pitää otteessaan viimeiseen asti. Hehkutin tämän elokuvan ehdottomasti katsomisen arvoiseksi yhdelle sellaiselle henkilölle, jolle en yleensä koskaan suosittele mitään, koska meidän elokuvamaut ovat täysin päinvastaiset. Mutta tämä on sellainen mestariteos, että se pitää nähdä. (Sh: pisteytän imdb:ssä kaikki näkemäni elokuvat, mutten koskaan anna 10 millekään (jos kaipaatte lisäselitystä, käykää katsomassa minkä tahansa elokuvan äänijakaumaa). Oon muutenkin supertiukkis arvosanojen kanssa, mutta tämä sai kunnian liittyä harvojen ja valittujen 9-kerhoon.)
Sabrina (1954)
50-luvun viihdettä osaavilla tekijöillä maustettuna. Isompi koukku jäi puuttumaan, tai ainakin lensi ohi. A. Hepburn ei ole vieläkään vakuuttanut minua.
Hot Fuzz
Katson tosi harvoin komediaa, mutta Simon Pegg osaa asiansa: Hot Fuzz oli ehdotonta ykköslaatua. Loppupuoliskolla osa jutuista alkoi mennä yli, mutta aika kauan kaikille typerille ja ei-niin-typerille vitseille jaksoi nauraa. Sitä paitsi, tällainen määrä laatunäyttelijöitä siloittelee pienet virheet kevyesti.
Raiders of the Lost Ark
Olen suunnitellut katsovani vanhat Indyt ennen nelosen pläjähdystä valkokankaille ja tästä vielä kesken oleva urakka alkoi. Harrison Ford on kovin kaikista ikinä, vaikka tässäkin osa jutuista meni huvittavuuden puolelle. Katsomiskokemus oli erilainen myös siksi, että olen nähnyt tarinan kaikki vaiheet jo aiemmin Aku Ankasta ja aika usein tuli sellainen olo, että "hei, tää on nähty jo jossain… Indiana Hopo teki just noin siinä ja siinä sarjiksessa". Mulle Hopo on aina se alkuperäinen Indy.
Clueless
Parhaan kaverin lempileffa täytyi nähdä yhtenä yönä (aloitettiin katsominen joskus kolmen maissa… kai). Kaverin kokemuksen pilasivat huonot uudet tekstitykset (kuulemma). Tarina oli kovasti Emmaa, mutta tykkään enemmän Austenille uskollisemmasta epookista.
Emma (Beckinsale-Strong versio)
Niin kuin tällaisesta.
Mansfield Park (2007)
Varsin kamalaa. Lähes alusta loppuun. Ainoa kiva juttu oli…. emm… se, että tämä oli Austenia. Huonokin Austen on nimittäin Austen.
Northanger Abbey (2007)
Tämän uusi versio oli sen sijaan ihana, tykkäsin oikein kovasti. Tarina ja hahmot on paljon helpompi dramatisoida kuin edellisen, ja tässä oli vielä onnistuttu. Onneksi on nauhoittava digiboxi ja siihen kohta piuhat joiden avulla tv-sade muuttuu dvd:ksi…
Juno
Mukava elokuva. Rakastin hampurilaispuhelinta. Ja JK Simmonsia. Nokkeluus kiikkui hauskan ja ärsyttävän välimaastossa, mutta yleisen tykättävyyden ansiosta kallistui hauskan puolelle. Ilman Diablo Codya tykkäisin tästä enemmän. Voi minua.
Le Scaphandre et le papillon
Vähän erilaista väliin. Koskettava tarina, hieno kuvaus ja kiva nähdä välillä eurooppalaista. Muttei täydellinen. Särmä puuttui.
Charlotte Gray
Cate Blanchett – Rupert Penry-Jones : toivoin että maailma räjähtää, muttei kyllä ihan. Edellämainittujen välinen kemia ei tuntunut toimivan juuri nimeksikään, vaikka elokuva muuten oli ihan ok. Ihan ok. Eipä tätä juuri paremmin voi kuvata. Ihan hyvä ok.
Les Parapluies de Cherbourg
Sain vihdoinkin katsottua tämän loppuun asti, uskomattoman hienot värit, puvut ja musiikki (tämä on siis se elokuva, jonka soundtrackin olin kuullut ennakkoon – ja kyllä, se vaikutti katsomiskokemukseen). Tarina oli aika haikea, enkä ihmettele, että tästä niin kovasti tykätään. Paitsi ehkä vähäsen. Tarina oli epätasapainoinen ja peruskauraa. Mutta ehkä se ei ollut sitä vuonna -64. Läpilaulanta kävi jossain vaiheessa hermoon.
There Will Be Blood
Valtavirrasta rytmityksen, musiikin (joka oli kuin suoraa Lostista ;) ja tunnelman ansiosta poikkeava elokuva, joka seisoi täysin Day-Lewisin harteilla. Aihepiirit möyrivät niin syvällä ihmisyyden rumissa puolissa, että analysointiin tulee menemään aikaa. Etenkin, kun muutenkin on vaikea miettiä suhtautumista elokuviin, jotka käsittelevät uskontojen sivuilmiöitä. Ehkei tässä niin kamalan vaikeaa, mutta tuo silti yhden aspektin lisää. // En tunnu pääsevän tästä elokuvasta eroon. (Lisään tätä viimeistä välikommenttia 1.3.) Halusin vaan kertoa, että elokuvan otteessaan pitävyydestä kertoo jotakin se, että ensimmäiset minuutit istuin täysin haltioituneena katsomassa dialogitonta yksinään ahertavaa miestä, ja kuulin myöhemmin, että kyseinen dialogiton alku kestää suunnilleen 20 minuuttia. Ihan uskomatonta. Nähkää ihmiset tämä elokuva. // Löysin imdb:stä täydellisen kuvauksen: "It is a powerful and emotionally draining experience. -- There Will Be Blood will leave audiences feeling exhausted and with a bitter taste in their mouths." Just näin. Tärisen edelleen ajatuksestakin. Aika uskomaton jysäys. // ja vielä toinen kommentti ja mun ajatuksia kahden viimeisen elokuvan suhteesta kuvaava lainaus toiselta imdb:n käyttäjältä: "--this is by far one of the most depressing and oppressive films of the year. In fact, it makes No Country For Old Men look like Mary Poppins."
No Country For Old Men
Tasapainoinen kokonaisuus ja heti edellisen perään nähtynä ihanan kevyttä kauraa. Ihmettelen elokuvatarkastamon ikärajapolitiikkaa. Mitä sellaista tässä on, jota Anderssonin elokuvassa ei ole, mikä saa rajan nousemaan 15-vuotiaisiin? There Will Be Bloodia katsoessani tärisin koko ajan tunnelman intesiivisyyden takia ja sen väkivalta oli suoraviivaisempaa ja rujompaa. Mitä ihmettä ne on siellä ajatelleet? Olen tehnyt päätöksen pystien jaon suhteen. Tämä ansaitsee kattavuudellaan parhaan elokuvan tittelin ja Day-Lewis saa ehdottomasti omansa. Ohjaus on vähän vaikeampi... Melkein kallistuisin Anderssoniin. Mutta sen näkee sunnuntaina.
//Valtion elokuvatarkastamo sanoo seuraavaa kahdesta viimeksi mainitusta: TWBB - "Draamassa kuolemaan johtavaa pahoinpitelyväkivaltaa, tappo ja lapsen kaltoinkohtelua. Pitkä kokonaisuus ei kuitenkaan painotu väkivaltaan." NCFOM - "Runsaasti yksityiskohtaista realistista väkivaltaa." Eli käytännössä, jos teet pitkän elokuvan, jonka pääasia ei ole väkivalta, se menee? Great.
// ja koska en jaksa tehdän seuraavasta elokuvasta pitkää (tai edes olemattoman lyhyttä) tekstiä, kerron täten, että katselin Half Nelsonin männä viikolla. Odotin ihan liikaa, odotin nimittäin erinomaista pätkää, jolle voisin imdb:ssä antaa 8 tähteä, mutta elokuva oli varsin keskinkertainen. Toisaalta, muutamaa päivää aiemmin nähdyt mestariteokset saattoivat vaikuttaa rassukan kohtaloon. No, ei se huono ollut. Mutta kovasti tavanomainen indie.
Kommentit