Aloitin päiväni tänään lakritsalla, jota tarjoilin itselleni sänkyyn. Se kertoo ehkä olennaisimman. Mulla ei oo mitään (ei todellakaan mitään :) herkkuja vastaan, mutta mun pitäis jollain tavalla kuluttaa ne. Voi potkunyrkkeily, kuinka sinua kaipaankaan (ja näyttää siltä, että koulun puolesta järjestettävää kuntopotkunyrkkeilyäkin on vaan yhtenä ja huonoimpana mahdollisena päivänä viikossa).

Olen vakuuttunut siitä, että banaanikärpäset syntyvät hedelmistä tai marjoista tai jostain vastaavista. Miten muuten on selitettävissä, että niitä ilmestyy tuhansittain vain kun joku on menossa pilalle? Eivät ne varmasti piilottele talon nurkissa siihen asti suunnittelemassa hyökkäystään, eiväthän? Tai banaanimadot joihin tutustuin alkuviikosta (ne on pieniä lohenpunaisia kiemurtelijoita, jotka myös asuvat pilaantuvissa banaaneissa), eivät kai ne ryömi mätääntyvän banaanin haistaessaan sisälle taloon, portaita ja kaapinreunaa ylös ja sitten materialisoidu suljetun muovipussin sisään? Tuskin. Älkää ikinä antako banaanienne mennä niin vanhoiksi että niihin tulee matoja. Ne ovat nimittäin jotain todella ällöttävää.

En pidä liivatteesta, muutaman vuoden takainen hullun lehmän tauti asensi minuun kammon sitä kohtaan. Tosin pahimman kohun aikaan söin Ranskassa saksalaista naudan lihaa (lausuin aterian yhteydessä hyvästit maailmalle), ja tässä sitä edelleen ollaan. Sain tehtävän valmistaa tämän illan jälkkäriksi mustaherukkasörsseliä, jonka olennainen osa liivatelehdet ovat. Hyvästi maailma.