On kiva olla vaihteeksi kotona, vaikka ulkona ukkostaakin, eikä auringonpalvonta ota siksi onnistuakseen. Viimeiset kaksi viikkoa on olleet aika vivahteikkaat joka osa-alueella. On aika kummallista miten paljon niinkin lyhyessä ajassa voi tapahtua. Ensinnäkin konferenssi, soitot siellä, Jumalan läsnäolo tilaisuuksissa, jäätävät yöt, tulikuumat yöt, kipeistä asioista puhuminen murusen kanssa, rikkoontunut auto, rikkoontunut Tipu, hinaus, näyttely, lyhyiden housujen liian pitkät pultut ja mitä vielä. VIP-parkkipaikka. Sitten leiri, keittiöpuuhat, aamu-uinnit, saunomiset, Paki, jota on vaikea saada pysymään vaatteissaan, junglespeed (tosin se liittyy ennemmin konffaan, jossa 3 ja puolen tunnin pelaamisen ansiosta tuhosin hetkeksi aikaa ääneni), shakki danielmerin kanssa, ihastuminen (ja ei, ei niin, vaan ihan toisellalailla) meidän nuoreen saarnaajaan, se on ihan käsittämättömän hyvä tyyppi! härkävalkama-syndrooma, ja ennenkaikkea se, että Jumala näytti että voi käyttää muakin.

Monet näistä asioista on sellaisia, että saan olla luultavasti koko elämäni niiden tapahtumisesta kiitollinen. Erityisesti tuo viimeinen. Mutta jostain syystä käy niin, että kun toiset asiat muuttuu selkeämmiksi, toiset menee aina vaan enemmän solmuun. On asioita, joiden osalta voisin tehdä oikeastaan mitä vain, että palattaisiin ajassa kolme viikkoa taaksepäin. Huoh. Elämä on mulle liian monimutkaista. Mutta ei kai auta kun luottaa siihen, että hyväksi kaikki kääntyy. Ja kääntyy tietenki, kun mun elämä on Isän kädessä.