Käytin melkein koko eilisillan ja alkuyön ystävänpäiväviestejä kirjoitellessa, lopussa alkoi mielikuvitus pahasti hiipumaan (oon pahoillani pässitomppeli), mutta sain ne tehtyä kuitenkin. Hassua kun osalle ihmisistä toivottaa hyvää ystävänpäivää, vaikkei oikeasti edes välttämättä olla mitenkään hyviä ystäviä. No, hyvät tavat ei varmaan ole koskaan haitaksi. Mutta silti, joskus tuntuu siltä, että haluais vaan ignoorata kaikki lähellään olevat ihmiset ja olla ihan itsekseen välittämättä siitä mitä muut ajattelee. Eikä se edes tarkoita sitä, etten välittäisi niistä ihmisistä, tykkään vaan olla muista riippumaton... joskus liikaakin, se tuli huomattua silloin muinoin kun vielä seurustelin. Toisaalta välillä sitä kaipaa kamalasti jonkun läheisyyttä (harvoin tosin ;) ja tuntuu tosi hauraalta ja kylmältä olla ihan vaan itekseen. Lähinnä nuo yksinäisyystunteet kyllä tulee minulle muiden seurassa, yksinään on aina niin paljon muuta ajateltavaa. Niin ja joskus nukkumaan mennessä, en tiedä miksi silloin aina pyörittelen kaikkein surullisimpia ajatuksia.

Olen ollut pienestä asti sillä tavalla yksinäinen susi, etten ole oikein löytänyt ketään jonka kanssa oikeasti jaksaisin tsempata koko ajan, tai jonka kanssa synkkaisi joka asiassa ihan täysillä. Enää en oikeastaan edes usko, että sellaista henkilöä on mahdollista löytää, eikä siinä mitään, on kuitenkin olemassa ihmisiä joista oikeasti välitän ja joiden kanssa synkkaa, jollei suurimassa osassa asioista, niin ainakin joissakin. Toisaalta käsitykseni siitä millainen ystävyyssuhteen tulisi olla on myös muuttunut vuosien varrella. Ei toista tarvitsekaan kestää koko aikaa. Oikeasti, kuka siihen pystyisi? Ystävyyden tulisi olla sellaista, että vaikka joskus tuntuu siltä, ettei yhtään tajua kaverin puheita, ajatuksia tai tunteita, välittää ja hyväksyy kaverin niistä huolimatta ja antaa tilaa, jos toinen sitä tarvitsee. Sama pätee tietysti myös seurustelussa/avioliitossa, kaikkihan tietää, että jos liekin yläpuolelle laittaa hupun, se sammuu (huhhuh kun nyt on kertakaikkiaan hienot neuvot ja mielikuvat annettu ü no, ei latteus vähennä sen totuudellisuutta yhtään).

Oon kuitenkin yrittänyt vähän parantaa tapojani, enkä oo nykyään enää ollenkaan niin äkäinen jokaiselle joka yrittää tulla tutustumaan. Sain oikeasti ikuiset traumat ja hyvän muistutuksen, kun cinican kertoi siitä ajasta jolloin yritti kauheasti tutustua minuun, mutta olin niin torjuva ja kylmä, että se oli vaikeaa... onneksi tyttö sai mut murrettua ü. lov u girl. Edelleen mun on vaikeaa päästää ihmisiä lähelleni, mutta pystyn kepeään jutteluun jo aika helposti... tyttöjen kanssa se on edelleen vaikeampaa. Eikä saa ymmärtää väärin, en ihan oikeasti tee sitä flirttailutarkoituksessa, mutta pojat on niin paljon yksinkertaisempia (sori vaan. tytöt siis.) eikä niiden kanssa oo yleensä pelkoa siitä, että joutuu pohtimaan koko ajan mitä nyt on tehnyt väärin. Sellainen ei oo mun tapaista ja jokaisen tuntemani tytön kanssa oon sitä joutunut harrastamaan. Nykyisin mua jopa kiusataan keikkareissuilla siitä kun meen juttelemaan porukan (lue poikien) kanssa paljon, jostain syystä siitä että juttelen tyttöjen kanssa ei kiusata ;) Mutta parempaan suuntaan ollaan mun mielestä kyllä menty. Mielummin jätän itsestäni avoimen kuvan. (tää ei liity asiaan, mutta tuli vaan mieleen, että ala-asteen terkkari joskus kirjoitti papereihin, että "onpas avoin tyttö" kun olin vuodattanut sille kaikki meidän sukuriidat tarkastuskäynnillä. joissain asioissa oon aina ollut avoin ;)

Kaikesta siitä huolimatta mitä tässä nyt oon sanonut, arvostan mun nykyisiä ystäviä tosi paljon, tiedän että ne on saaneet kestää mun puolelta kaikennäköistä vuosien mittaan. Ja yritän kyllä esittää mun rakkautta niitä kohtaan aina silloin tällöin, en vaan ystävänpäivisin, se on jotenkin vähän outo tapa. (oikeasti jouduin miettimään, että lähetänkö tietyille tyypeille korttia ollenkaan, kun ei olla oltu missään tekemisissä sitten edellisen y-päivän, jos ei joulukorttia lasketa. Onko sellainen tosi hyvää ystävyyttä? Pistin ne kortit kuitenkin, edelleen oon sitä mieltä, ettei hyvät tavat pahenna :) ja voihan sitä yrittää tänä vuonna olla enemmän yhteyksissä.) Mun ilo ystävistäni saattaa vaikuttaa vähän ailahtelevalta, kun joskus oon sellanen puunhalaajatyyppi ja joskus tosi torjuva, mutta vaikka ne tilanteet ja olot onkin mulle ihan tosia, niin se ei vähennä sitä, ettenkö tykkäisi kavereistani. Koska tykkään. Tällä hetkellä ikävöin erityisesti sitä yhtä muualle muuttanutta suloisuutta, jota kannan kaulassani vähintään kerran viikossa. Iloitsen kuitenkin siitä, että oon tänään ollut murusen kanssa tekemisissä pitkästä aikaa ja että saatetaan nähdä ennemmin kuin pian... oli ystävänpäivästä jotain hyötyäkin siis Ü. Rakastan teitä pömpät.