Stressasin kuitenkin, vaikka kaikkea muuta lupasin, ja se kostautui illalla. Pääsykokeissa onnistuin turhautumaan odotteluun, (mikä luultavasti oli osittain tarkoituksenakin) ja kolmen aikaan iski päänsärky, joka ei hellittänyt koko illan aikana. Bänditreenit maailman parhaan rumpalin kanssa ei kauheasti asiaa helpottaneet, eikä sekään, että kotiintullessa satoi vettä ja muiden autojen takavalojen kirkkaus häikäisi kahta kamalammin. Joskus saan päänsärkyä ihan vaan siitäkin, että tien pinnassa olevasta vedestä heijastuu liikennevalojen kuvajainen, siitä voi päätellä vähän sitä vaikutusta, joka kovalla metelillä ja kirkkailla väreillä oli päässäni siinä vaiheessa jo 7 tuntia jyskyttäneeseen kipuun. Juttelu autossa jäi vähän vajavaiseksi, kun pahanolon hyökyaallot iskivät tasaisin väliajoin, tuntui siltä, että oksennan, pyörryn tai muuten vaan räjäytän pääni muutamaan osaan millä hetkellä tahansa. Kun pääsin vihdoin kotiin, avasin kaikki mahdolliset ikkunat (kämppä oli niinkuin tunkkainen sauna) ja yritin nenälläni sängyllä maaten rauhoittua. Ei auttanut. Kipu iski niin, että kyyneleet alkoivat valumaan. Äidin kotiuduttua raahustin alakertaan, pyysin sitä lopettamaan puhelun ja hieromaan mua edes vähän aikaa. Onneksi on perhe. Avattiin ulko-ovi ja menin istumaan sen eteen rappusille äidin hieroessa samalla. Jännityksen lauetessa kipu hellitti vähän ja pääsin taas kömpimään ylös sängylleni. Pikkusisko toi liinan joka sidottiin mun silmille, niin ettei valoa pääse tulemaan yhtään enempää kuin oli tarvis. Sitten se muru vielä luki mulle ääneen, ja kun lääkkeet alkoivat vihdoin vaikuttamaan, nukahdin poikittain patjalle ja heräsin vasta joskus muutaman tunnin kuluttua täysin tokkuraisena ja käännyin parempaan asentoon. Yö meni vähän sekavissa olotiloissa, muistan käyneeni neljän aikaan ikkunalla (ei mitään käsitystä miksi) ja ennen seitsemää heräsin seuraavaksi. Jostain syystä en saanut enää kahdeksan jälkeen nukuttua, joten nousin ylös (onneksi, sillä tuli pikahälytys töihin). Oli ihana herätä ilman päänsärkyä. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, aamupalan aikana selkälihaksissa rupesi tuntumaan siltä, että jännitys palaa, ja koko päivän tunne on noussut ylöspäin. Luultavasti muutaman tunnin kuluttua pää on taas kipeänä. En käsitä mistä tässä on kyse. Muutenkin eilinen kipu oli tosi omituista sikäli, että jos mun olisi pitänyt määritellä kivun taso asteikolla 1-10, olisin sanonut ehkä 4, koska kipu oli ollut mitenkään kova. Mutta ylitsepääsemätön se oli. Ja se uuvutti mut ihan totaalisesti. Kamala lopetus päivälle, joka oli ollut aika suloisuutta siihen asti. Enkä puhu nyt niistä pääsykokeista Ü Oon löytänyt yhden, jonka kanssa oon monista asioista tositosi samaa mieltä ja samoilla linjoilla. Ja se on kaiken lisäksi vielä sellainen, että sen kanssa haluankin olla samoilla linjoilla. Melkoisen mukavaa.

//muoks. olin viime yönä enemmän sekaisin kuin luulin. Kuulin päivällisellä, että olin kertonut tomerasti siskolleni, ettei minua tarvitse peitellä ja tuntia myöhemmin olin kysynyt äidiltäni, joka oli tekemässä tietokoneella töitä, oliko hän mahdollisesti ulkona. Siinä vaiheessa äiti oli käynyt sulkemassa huoneeni ikkunan, sillä olin kuulostanut niin täydellisen pihalla olevalta, ettei hän voinut olla varma mitä saisin seuraavaksi päähäni. Tämä siis tarkoittaa sitä, että toisin kuin sanoin aiemmin, en ollutkaan neljän aikana vain käynyt ikkunalla, vaan avannut sen. Syystä ei ole pienintäkään aavistusta. Tämän kaiken saa aikaan pääsykoe. Kannattaakohan sittenkään haluta sinne opiskelemaan? ü