Viisi päivää kestänyt kuume on pakottanut mut sohvan (ja sängyn) pohjalle, ja lähes täyteen lepäilyyn. Oon puuhannut vaan vähän muuta, käynyt kaupassa parina päivänä, laittanu ruokaa muutamana päivänä, leiponut, vienyt lasipurkkeja ja metallitölkkejä keräykseen, siivonnut taloa, tiskannut, pessyt pyykkiä ja hoitanut videotykkiä aamukokouksessa. Puolikipeänä saan aina tekemispuuskia, vaikkakin täytyy myöntää, että kokouksessa meinasin pari kertaa kuukahtaa lavalle. Nyt mulla on sellanen olo, että se on menossa ohi. Olisikin, koko talvelta. Ei kai voi muuta sanoa, kuin että ei ole välttämättä älykäs ajatus lähteä pyöräillen hammaslääkärille vesisateessa, nollakelissä ja pelkässä windstopperissa. Etenkään jos on jo valmiiksi vähän sinne päin kipeänä.

Kotipuhelimet lakkasivat toimimasta muutama päivä sitten, oonkin ihmetellyt miten se ei soi ollenkaan. Puhelinyhtiön mukaan linjat korjataan "parin viikon sisällä", nettiyhteyksien korjaus menee tavallisten puhelinlinjojen edelle. Aika uskomatonta, kun jollekin lankapuhelin voi olla ainoa puhelin, ja siten varmasti tuhat kertaa tärkeämpi kuin netti. Telkkarista tuli äsken puhelimen vuosisadasta kertova dokkari, oli aika mielenkiintoista kamaa. Ja omalla tavallaan aika spookia myös, jutussa haastateltu "tietojenpoistaja" sanoi, ettei koskaan luovuta omia vanhoja puhelimiaan eteenpäin, vaan pitää ne kaikki itsellään. Tietokoneet hän myy kyllä, koska osaa oikeasti poistaa niistä kaikki tiedot, mutta puhelimeen jäävät kaikki puhelutiedot, lähetetyt ja saadut tekstiviestit ja niin edelleen, ja siellä pysyvät, vaikka kuinka luulisit poistaneesi ne. Poliisit ovat käyttäneet niitä todistusaineistona jo pitkään. Vähän rupesin miettimään missä kaikki mun vanhat puhelimet tällä hetkellä menevät ja mitä niillä on tehty. Aika jännä juttu se vaan on, miten tarkkaa huolta omasta yksityisyydestään pitää pitää, sitä mukaa kun teknologia kehittyy.

Voi muuten, olen myöskin itkeskellyt telkkarin ääressä McLeod's Daughtersin kolmannen kauden päätösjaksoja. Vaikka oon tiennyt sarjan kulun suunnilleen jakso jaksolta jo vuosia, silti itketti ihan hullusti. Ja tänään taitaa jatkua vaan. Hmm. Jos nyt neljännen kauden vielä katsoisi, sen jälkeen kivoimmat hahmot alkaa olla mennyttä. Oon oikeasti aika herkkis telkkarin kanssa, itken hyvälle mainoksellekin jos sopivalle päälle satun (tosin se on aika harvinaista. tosi harvinaista oikeastaan. rupesin just miettimään onko niin koskaan tapahtunut...) mutta kun MCLD on kaikkien aikojen paras telkkarisarja ja ne sisarukset on ihan kun meidän Liisi ja P.Peuhuhäntä. Tosin vähän kivempia vaan. Ja eri sukupuolta. Mutta noin niinku kuitenki.

Pitäisi tehdä sisällysluettelo esseetä varten (ihan älytön ajatus, se pitää palauttaa ideapaperin liitteenä! Kuka tekee sisällysluettelon ja otsikot ensin?! En minä ainakaan...), aikataulu, vihdoinkin, ja saada jostain rokotekortti. Olen unohtanut sen hankinnan onnistuneesti viimeiset kaksi kuukautta joka ikinen päivä, ja tänään vihdoin muistin soittaa. Puhelimeen ei vastattu. Onhan tässä silti aikaa, tarviin sen käsiini vasta torstaina.