Olipa siinä taas. Turun reissu eilen melkein täydellisellä vanhalla porukalla. Tai no, oikeastaan basisti palasi vaan hetkeksi aikaa kuvioihin, vanhoista laulajista toinen oli edelleen häämatkalla ja toinen vielä viimeistelemässä kouluvuotta Lontoossa, kitaristi edelleen isyyslomalla. Mutta ainakin yksi vanhus saatiin mukaan. Tosin puhuttiin häämatkalaisten kanssa puhelimessa enemmän kuin vähän, eli nekin melkein oli mukana :) tei aar kamin houm! Jotain salaperäisen suloista meidän porukassa on, kun istutaan jalat suussa soitinten väliin ahtautuneena, huudetaan auton takimmaiselta riviltä musiikin yli (se on aina liian kovalla), yritetään kurkkia mitä etupenkkiläisen tietokoneen ruudulla tapahtuu ja tiedetään, ettei meidän kuuluisi olla missään muualla sillä hetkellä. Meidän kuuluu olla kimpassa, siinä kaikki. Voyager ja Tipu on ainoat konkreettiset paikat, joissa unohdan kaikki muut päällepainavat asiat. Rakastan jokaikistä bändiläistä koko sydämestäni, me ollaan hiouduttu jollain tavalla niin tiivisti yhteen, että musta jäis ainakin puuttumaan paloja ilman niitä hömppäleitä. Miten ikinä voisin (tai kukaan voisi) vastustaa niiden täysin sekopäistä huumoria (joka pahenee illan pidetessä, eilen oli vuorossa beavis&butthead), ylihömpän ilmettä kun se näkee taukopaikan telkkarista euroviisuklippejä, kahden muun pallopään näytelmää ikkunoiden ulkopuolella värjöttelemässä sillä aikaa kun me muut katsottiin niitä klippejä, laululinnun rutistettavuutta (se tyttö on niin ihana, ettet haluaisi ikinä päästää irti kun kerran saat sen halattavaksesi, I assure you) ja ennenkaikkea niitä soittohetkiä kun tehdään vaan kaikkea muuta kuin pitäisi. Clavinova vei paikan ykkösinstrumenttina Turussa, siitä löytyi vaikka mitä hienouksia :)

Tai ei oikeastaan, parasta on silti (tietysti) se luonnollinen ihme, joka syntyy janosta Jumalan puoleen, se tapa, miten Jumala konkreettisesti kohtaa meitä joka kerran kun me lähestytään häntä. Se on vaan täysin käsittämätöntä. Kuvitelkaa nyt, maailmankaikkeuden luoja haluaa viettää aikaa meidän kanssa! On niin mahtavaa nähdä janoisia ihmisiä, ihmisiä, jotka oikeasti kaipaa vaan enemmän Jumalaa. Niissä ihmisissä on räjähdysvaara jos missä, enkä malta millään odottaa laukaisuhetkeä. Eilen tajusin ensimmäistä kertaa, että jos kaikki ne nuoret joita me ollaan kohdattu reissuilla ottaa kiinni siitä sanasta, jota niille jaetaan ja ryhtyy tekemään sitä, tän maan muuttumiseen ei mee montaa kuukautta. Siinä on sellaista dynamiittia, joka ei vaan voi olla toimimatta. Näin kauan multa meni sen tajuamiseen. Tottakai oon tiennyt mihin tässä tähdätään, mutta vasta eilen se iski mun tajuntaan niin, että oikeasti ymmärsin koko kuvion. Tai, en usko että ikinä ymmärrän koko kuviota, mutta onneks Jumalalla on muitakin palvelijoita, joille hän voi uskoa osia koko näystä, niin että päästään yhdessä rakentamaan sitä.

Isn't he lovely? ü