Olen aika vakuuttunut siitä, että mikäli mun elämä olis lähtenyt menemään eri suuntaan, musta olis tullut erinomainen murtovaras. Siitä on näkynyt viitteitä jo vuosikausia. Esimerkkinä moisesta käytöksestä voisi mainita vaikkapa parin vuoden takaisen Hollanin reissun. Unohdin illalla laukkuni (ja samalla badgeni) poikien asunnolle ja aamulla en päässytkään esiintymistelttaamme, enkä minnekään muuallekaan sisätiloihin. Konferenssissa oli todella tiukat säännöt, edes silloin 1-vuotias Paki ei päässyt sisään telttaan ilman korttia, vaikka kaikilla hänen mukanaan olleilla [mummi ja isommat sisarukset] oli kortit. Ei auttanut kuin palata takaisin asunnolle etsimään kadonnutta läpyskää. Soitin pojille, jotka kertoivat olevansa jo harjoittelemassa ja luulevansa, että kämpälle jäi yksi poika vielä nukkumaan. Omat avainkorttinsa pojat olivat jättäneet taloon viimeiseksi jääneelle. Suunnistin siis alueen toiselle reunalle ja pimpotin ovikelloa. Ei vastausta. Pimpotin uudelleen. Ei vastausta. Kuuntelin oven läpi asunnon ääniä. Niitä ei kuulunut. Kiersin talon taakse toivoen, että pojat olisivat unohtaneet lukita takaoven. Niin olivatkin, mutta kaikeksi onnettomuudeksi liukuoven "turvalukkona" toimiva puukapula oli edelleen paikoillaan, eikä ovi auennut senttiäkään. Rymistin, hakkasin, heilutin ja väänsin ovea. Se pysyi suljettuna. Lopulta siitä lähti niin kamala ääni, etten uskaltanut enää yrittää uudelleen. En halunnut riskeerata terveyttäni menemällä kertomaan jo valmiiksi meihin suomalaisiin ärtyneelle paratiisikeitaan omistajalle, että rikoin talon oven. Kiersin talon ympäri ja lähdin tuskastuneena takaisin kohti omaa kämppääni. Puolimatkassa pysähdyin. En vieläkään käsitä mistä ihmeestä ajatus tuli, miten ikinä olin huomannut koko seikan, mutta tajusin sillä hetkellä, että yksi poikien asunnon ikkunoista oli ollut raollaan ja että siitä saattaisin kyetä luikertelemaan sisään. Juoksin takaisin. Ikkuna oli raollaan, tilaa luikertelemiseen oli noin 3 senttiä. Ei ihan tarpeeksi minulle vaikka hoikka olenkin. Koska sälekaihtimet olivat osittain auki nekin, näin, että ikkunalaudalla oli kannettava cd-soitin, jonka takia en voinut vain avata pamauttaa ikkunaa suoralta kädeltä. Niinpä työnsin lasia varovasti eteenpäin sen verran, että pystyin kurkottamalla saamaan otteen cd-soittimesta. Tavoitteenani oli heittää cd-soitin sängylle, jotta voisin itse kiivetä ikkunasta soitinta pudottamatta. Normaalisti ikkunan alapuolella sijaitseva sänky oli siirretty huoneen vastakkaiselle seinustalle, koska pojat eivät halunneet nukkua ikkunan alapuolella. Otin laitteesta tiukan otteen ja aika mielenkiintoisella liikkeellä tuuppasin sen lentoon. Se osui sängylle - juuri ja juuri. Sydänkohtaus ei ollut laitteen laskukaaren aikana kovin kaukana, sillä molemmat huoneessa asuvat pojat ovat äärimmäisen kiintyneitä kaikkeen musiikkiin liittyvään omaisuuteensa. Avasin ikkunan, kiipesin sisään (siihenkin kului jonkin verran aikaa, sillä ikkunan alareuna oli vähän rinnan alapuolella) ja suljin ikkunan niin, ettei kukaan toinen minua enemmän mieleltään kieroutunut saisi toteutettua tavoitteitaan (ikkunoissa oli kaksi eri avaamisvaihtoehtoa, auki sivulta tai auki ylhäältä). Siirryin olohuoneeseen, nappasin reppuni, lukitsin takaoven ja poistuin talosta etuoven kautta todella tyytyväisenä itseeni.

Mistä tämä tuli mieleeni? No. Eilen kävi vähän samalla tavalla. Päivä oli ollut aika tylsä ja koska rakkautta&anarkiaa -festarin lipunmyynti alkoi vasta neljältä, lähdin käymään töissä. Äiti nakitti minut viemään pahvilaatikoita litistimeen talon kellari-autotalliin ja minähän kiltisti tottelin. Autotalliin johtaa muutama lukollinen ovi, enkä ole ikinä tarvinnut reissuilla avainta. En ottanut sitä mukaan nytkään, vaan asettelin oven niin, ettei se mene lukkoon. Itse asiassa epäilen, ettei meillä edes ole avainta kyseiseen oveen... Litistelin laatikoita aikani ja kun sain työt valmiiksi marssin takaisin ovelle. Se oli tiivisti lukossa. Hakkasin sitä hetken, mutta mitään ei tapahtunut. Se oli odotettavissa, sillä kellariin johtava portaikko sijaitsee kauppamme takahuoneessa ja edes mikään takahuoneessa tapahtuva ei kuulu liikkeen sisälle, saati sitten muutama metri alempana paksun oven takana kuuluva älämölö. Päättelin, että jonkinlainen ulospääsy tästä paikasta täytyy olla, olihan kyseessä autotalli. Autotallin oven avaamiseen tarvittiin kuitenkin avainnappula, jota minulla ei ollut. Niinpä seurasin hätäuloskäyntimerkkejä. Ne johdattivat minut samantapaiselle ovelle kuin se josta olin tullutkin. Avasin oven ja sen takaa paljastui synkkä betoninen porraskäytävä joka oli täynnä höyheniä. Käytävä kääntyi ylhäällä, joten en tiennyt mikä siellä odotti. Tässä vaiheessa kiitin onneani siitä, etten ollut antanut raskaan oven pamahtaa kiinni perässäni, sillä oven sisäpuolella ei ollut edes kahvaa... Jätin oven raolleen ja kiipesin portaat ylös. Yläpäässä oli kuin olikin ovi, mutta se ei meinannut aueta millään. Aikani tönittyäni no joo, totuuden nimissä, toisella tönäisyllä, sain sen auki ja astuin ulkoilmaan. En tiennyt lainkaan missä olin. Katselin ympärilleni ja näin olevani jonkinlaisella aidatulla sisäpihalla, josta ei johtanut yhtä ainutta porttia ulos. Talon seinässä oli lasinen ovi, mutten ollut niin epätoivoinen, että olisin potkinut sen sisään. Sisäpihan vieressä aidan takana oli toinen sisäpiha, joka oli pari metriä alempana. Koska se näytti ainoalta (ja erittäin piristävältä) vaihtoehdolta, päätin kiivetä aidan yli, hypätä roskiksen kannen päälle (jostain syystä roskikset oli kärrätty aidan seinustalle) ja lähteä selvittämään onko viereiseltä sisäpihalta ulospääsyä. Juuri kun olin aidan päällä vastapäisestä talosta (sen sisäpihan talosta jonne olin nyt juuri menossa) avautui ikkuna ja sieltä kurkisti äkäisen ja hyvin epäileväisen oloinen mies. Hän halusi tietää mistä olin tulossa, minne luulin olevani menossa ja miksi olin siinä missä olin. Selitin seikkailuni ja hän kuunteli tehden yhä useampia kysymyksiä. Lopulta hän komensi minut hyppäämään alas ja odottamaan häntä pihalla. Tein työtä käskettyä. Hetken kuluttua hän saapui ja ohjasi minut lukitulle portille. Vapaus koitti viimein. Juoksin takaisin kaupalle ja ilmoittauduin äidilleni. Hän komensi minut viemään uusia laatikoita. Otin avausnapin mukaan.

ja jos joku minun tavallani ihmettelee miksi mies oli niin kovin epäileväinen tarkoitusperieni suhteen, niin asiaa voi selvittää havainto jonka tein portista ulosastuessani. Talon ulkopuolella oli messinkinen kyltti, jossa luki "Liikenne- ja viestintäministeriö".